Keskiviikkona blogin paivityksen jalkeen paiva sai varsin omituisen kaanteen. Meidan surffimaisteri Tony -viinaanmeneva 42-vuotias hollantilaishullu, joka on omien, epauskottavien tarinoidensa perusteella asunut suunnilleen joka maassa- tuli meidan kampille ja kaytannossa kidnappasi meidat. Olimme alustavasti puhuneet paivaretkesta n.25 kilsan paassa olevalle rannalle, Roca Blancalle, jossa olisi sitten tarkoitus surffata, snorklata ja mita viela. No, niinpa meidat istutettiin pakuun kahden saksalaisen kanssa (joita luultiin ensiksi homopariksi, mutta myohemmin sitten kavi ilmi etta gaydar oli pettanyt pahemman kerran...) ja kyydittiin sinne. Roca Blancalla ei sitten ollut aaltoja nimeksikaan ja vedenalainen maailma oli pari hassua rauskua ja pallokalaa, paljon kivia ja heikkaa. Tony veti ansiokkaasti vodkaa ja sammui, ja me pelasimme palloa ja haukuimme opastamme saksalaisten kanssa. Paluumatkan jalkeen (Tony ei ollut ihan ajokunnossa eli toinen saksalaisista -se Markku Peltolan nakoinen, toinen on identtinen Ilkka Heiskanen-sai toimia kuskina) alkoi sitten tappelu reissun hinnasta, joka oli huomattavasti korkeampi kuin mita alunperin sovittiin. Lopulta jouduimme maksamaan tuplahinnan taysin turhasta keikasta. Ainakin jatkossa surffitunnit hankitaan ihan jostain muualta...

Illalla sitten kavimme ulkona saksalaisten kanssa ja dissasimme vahan lisaa Tonya. Elama Puertossa on viime aikoina ollut hyvin tasaisesti "aamulla rannalle, illalla kaljalle"-tyylista toimintaa. Ei tietenkaan pitaisi valittaa, mutta on jo ikava arkea. Taalla viikonpaivilla ei ole mitaan merkitysta ja viikonlopun huomaa lahinna siita, etta Ilta-Sanomien nettisivuilla on samat loopit kaksi paivaa perakkain. Keskiviikkoisin tulee tuoreita hedelmia ja torstaisin on Ladie´s Night Blue Station-baarissa. Sen sijaan vesipulasta on tullut osa jokapaivaista elamaa. Ennen se oli vain varoituksia hostellien seinilla -vesipula on pahimmillaan juuri taalla Oaxacan osavaltiossa- mutta nyt se on konkretisoitunut: suihkussa kaynti saattaa keskeytya milloin vain ja vedentulo katketa tunneiksi.

No, tanaan on sitten jouluaatto, tuo vuoden kauhein paiva. Vaikka takana on jo yksi perheesta erossa vietetty joulu on olo silti kurja; ei joulua voi viettaa tropiikissa ilman isaa ja aitia! Ollaan onnistuttu melko hyvin valttamaan koko juhlan ajattelu (meksikolaisten epileptisesti vilkkuvat jouluvalot ja espanjaksi lauletut klassikot eivat varsinaisesti muistuta kotimaisesta rauhoittumisesta) mutta pienta mielialan laskua on silti havaittavissa. Kai tasta tulee ihan hauska juhla jos tata paivaa ajattelee vaan normaalina lauantaina. Nyt ison aamiaisen jalkeen -sen verran pysyn perinteissa etta aion syopotella oikein kunnolla- ollaan taas menossa surffaamaan, illalla aterialle italialaiseen La Galeriaan ja sen jalkeen hukutamme murheet.

Mutta kuitenkin, Suomehen onnellista joulua, ystavat!