Terveisiä Suomesta. Täällä on kylmä.

Terveisia vaan kaikkien suurkaupunkien kuninkaasta. Ollaan kavelty taas kilometri tolkulla hammastellen sita, miten tama kaupunki voi jatkua loputtomiin -ja me ollaan pyoritty pelkastaan keskustan alueella, eika nahty edes puolia siitakaan. Kaytiin katsomassa Zocalo (maailman 2. suurin keskusaukio Punaisen Torin jalkeen), Latinalaisen Amerikan isoin kirkko, Diego Riveran seinamaalauksia seka Zona Rosa. Tanaan on tarkoitus sivistaa itseamme lisaa Frida Kahlo-museossa ja lentokentalla, kun Jenny palaa kotiin. Tallainen perus turistitouhu on tervetta vaihtelua Puerton biletykselle ja biitsilla makoilulle, joka alkoi jo -uskokaa tai alkaa siella pakkasessa- kyllastyttaa. Sain passini, vihdoinkin. Kaikki ne kadonneet leimat korvasi se, etta uudessa pasaportessani lukee, etta se on myonnetty Mexicossa. Viisumia en kuitenkaan saanut, koska virkailijat ovat taman viikon lomalla. No, mañana. Vaikka tykkaammekin Mexico Citysta ei taalla voi pitkaan oleilla. Ilmansaasteet ottavat todella koville; paa on jatkuvasti kipea ja hengittaminen sattuu. Useat chilangot eli paakaupunkilaiset suosivatkin Michael Jackson-tyyppista naamaria, ja alan itsekin vakavasti harkita trendin seuraamista. Mutta kuten ennenkin, Starbucks ja Subway lievittavat tuskia. Mutta nyt. jaatavan kylman yon jalkeen on kuuman aamusuihkun aika. Hasta luego!

Ja jalleen kerran vuosi vaihtui ilman maailmanloppua tai muuta mullistavaa. Oli suoraan sanoen aarimmaisen rauhallisesti juhlittu vuodenvaihde. Pekka Korpiniityn sanoin juhlistimme "hillitysti ja arvokkaasti", jos noita adjektiiveja voi meihin nyt ylipaansa yhdistaa... Viime vuonna samaan aikaan olin Zetorissa toissa ja tana vuonna sitten h-hetkella istuimme Zicatela-rannalla Sol-pullot kadessa ja katsoimme ilotulituksia. Sita ennen olimme kotona tuhonneet hieman ruokavarastoja, ja rommivarastoa, ja kayneet muutamalla, mutta kun olimme selvinneet elossa vuoteen 2006 paatimme palata himaan ja menna ajoissa nukkumaan. Kuinka kunnollista!

Nyt kun oikeasti on aika jattaa Puerto niin olo on hieman haikea; onhan taalla vietetty kuitenkin kuukausi, ja tuskin koskaan palaan (paitsi jos musta tulee pro-surffari, mutta mitka on todennakoisyydet?). On niin monta asiaa, joita tulee ikava: Auringonlaskuja omalta parvekkeelta (erityisesti nyt kun lisamaustetta variloistoon tuo alas leijuvat turistit, jotka harrastavat hengenvaarallisen nakoisia laskuvarjohyppyja). Naapurin kirkkoa, jossa joko jokin kellaribandi harjoittelee tai hoilataan Hallelujaa aina kun yrittaa nukkua. Pesulan naista, joka on ehtinyt kertoa mulle koko elamantarinansa pyykkeja odotellessani. Riippumattokauppiaita rannalla. Estebania, lahikahvilan tarjoilijaa jolla on joka ilta uusi turistitytto kierroksessa. La Piedra Iguana-baaria, joka sulkee ovensa vasta kun viimeinen asiakas on ryominyt ulos. Merta ja menoa.

Mutta kaikella on aikansa ja tana yona suuntaamme bussilla paakaupunkiin. Informoin sitten lahitulevaisuudessa millaista on elama suurkaupungissa.

Rauhallinen lomaparatiisi on mennytta! "Salattu satama" on muuttunut meksikolaisten Mallorcaksi. Lempirantamme Carrizalillo, joka on hiljainen, luonnonkaunis poukama kaukana keskustasta, on tuhottu; paikalle on roudattu bussilasteittain paikallisia, jotka kunnioittavat ymparistoa yhta paljon -tai vahan- kuin belizelaismiehet valkoisia naisia. Meresta loytyy kaikkea muovipusseista vaippoihin! Sen lisaksi juhlatunnelmissa riekkuvat meksikolaiset rakastavat metelia, eli rannalle ei voi enaa menna palautumaan pitkaksi venyneen illan jalkeen. Vaikkei Puerto olekaan mikaan boheemien eurooppalaisten ja vanhojen hippien yksinoikeus, olisin suonut paikan sailyvan hieman pidempaan surffareiden ja reppureissaajien sisapiiritietona.

No, sopu sijaa antaa... Paula lahti Acapulcoon eraiden argentiinalaisveljesten matkassa, joita tanne jai skandinaavit kaipailemaan. Kaytiin viela viimeisen kerran surffaamassa, mika oli lahinna saalittava esitys: paasin hadin tuskin pystyyn ja lahinna lilluin laudan paalla valtellen aaltoja. Siiri on meista ainoa, jonka touhua voi kutsua "surffaukseksi", mutta voin treenata kesalla lisaa vaikka Nasijarvessa. Muuten paivaohjelma on ollut perinteisesti laiskotteluun painottunut. Olen jo melko kyllastynyt pelkkaan makoiluun ja odotan innolla Mexico Cityn tarjoamia virikkeita.

Eli vuosi 2005 lahestyy loppuaan, ja aika hyvin se on tullut vietettya ulkomailla. Toivottavasti Suomessa on hyvat hipat vuodenvaihteen kunniaksi, ja olkoot vuosi 2006 entista ehompi. ¡ Feliz año nuevo!

Joulu on ohi, halleluja! Me selvisimme hengissa, lahestulkoon itkuittakin. Fabulous!

Jouluaaton lainelautailu oli enemmankin ajantappoa kuin suuri surffausnaytos. Paasin toki laudalle seisomaan (jippii, ja olin jaloillani n.sekunnin sadasosan) ja sain sellaisia ruhjeita etta voin sanoa surffanneeni ja ihmiset uskovat kun naytan polviani. Kuitenkin koko ajan mielta vahan masensi, joten vesileikitkaan eivat herattaneet mitaan riemunkiljahduksia. Joulublues. Illalla laitettiin ykkoset paalle ja mentiin saksalaisten kanssa syomaan. Oli aika erilainen jouluaatto, mutta loppujen lopuksi oli ihan nastaa. Ruoan jalkeen suuntasimme kuudestaan hankkimaan kokovartalopuudutusta ja kotiin kontasimmekin vasta auringonnousun jalkeen. Eksoottista, ja paaasia on etta pahin on nyt ohi.

Joulupaiva vietettiin kotona koomaillen ja tulevaisuutta suunnitellen. Uudenvuoden jalkeen on tarkoitus jattaa Puerto ja lahtea paakaupunkiin saattamaan Jennya, aanestamaan ja noutamaan mun passi -saan vihdoinkin paperit enka ole enaa maaton matkaaja. Paula menee kavereidensa kanssa Acapulcoon, mutta me otetaan vuosi 2006 vastaan "kotikaupungissa". Aika on kulunut jarkyttavan nopeasti, vaikka esimerkiksi paivat avokadofarmin kasvimaalla tuntuivatkin kestavan ikuisuuden...

Lahden nyt herattelemaan unikekoja. Alustavasti puhuimme etta tanaan olisi jalleen surffauspaiva mutta pihalla nayttaa pikkaisen myrskyisalta. Mielialaan kylla sopisi sade.