Buenas!

Maanantaina toivuttuamme edellisen surffauskerran vammoista paatimme jalleen nousta lautojen selkaan, ja talla kertaa palkkasimme avuksi ammattilaisen. Opettajamme Tony veikin meidat upealle, autiolle rantapatkalle, jossa saimme rauhassa kaatuilla ja kieppua. Edistysta tapahtuu: Tytot paasivat jo jaloilleen (Siiri varsinkin on luonnonlahjakkuus), mun kehitys tosin on loppunut polvilleni nousuun. Aina kun yritan kammeta itseani pystyyn paadyn silmanrapayksessa merenpohjaan, mutta koko touhu on silti aivan torkean hauskaa. Tama ranta ei ollut yhtaan sen aloittelijaystavallisempi kuin edellinenkaan, mutta sen viimeviikkoisen bussimatkan jalkeen meita enaa mitkaan pikku virtaukset pelota. Aallot yltivat valilla majesteetilliseen mittoihin, mika oli oikeastaan hyva koska olemme Paulan kanssa omaksuneet uuden asenteen: Mita isommat aallot, sen parempi! Laji on melko addiktoiva, nyt on taas hirvea hinku paasta veteen (vaikka lihakset on sita mielta etta entinen, laiskahko elamantapa oli paljon miellyttavampi).

Maanantaina olimme taas henkisesti (ja fyysisesti) valmiita palaamaan yoelamaan, mika tietysti tarkoitti etta kuten kaikki muutkin puertoescondidolaiset, menimme Gabo Blancon legendaariseen maanantai-iltaan. Muuten kuolemanhiljainen paikka tayttyy maanantaisin viikkoaan aloittelevista matkailijoista, ja talla kertaa baarin oli vallannut suomalaiset. En ole pitkaan aikaan nahnyt niin montaa maanmiesta yhta aikaa, ja oikeastaan olimme jarkyttyneita kun piti alkaa siistia kielenkayttoa ja katsoa vahan keskustelunaiheiden peraan (me oikeasti puhutaan kuten merimiehet).

Eilen vietettiin perinteinen lohoilypaiva, kaytiin Puerton parhaalla playalla, Carrizalillolla (mika nimihirvio...) ja pizzalla. Alan olla niin ruskea kun vain valkoihoinen voi olla ja aurinkoa on otettu sen verran varastoon ettei seuraavaan vuoteen tarvitse napsia mitaan D-vitamiinivalmisteita. Elama jatkuu siis samanlaisena myos taalla Tyynen valtameren rannoilla, same old, same old.

Terkkuja Suomehen!