Bussimatka (2. luokka, kuinkas muutenkaan) oli jalleen hermoja raastava reissu: Takarenkaat suti valilla ilmaa kun vasemmalla puolella oli 300 metrin suora pudotus maahan. Luulen etta meidan tuuri on nyt talta osin kaytetty, sen verran lahelta reunaa valilla liippasi, joten siirryn suosiolla takaisin ykkosluokkaan ja Adoon. Luulen etta loppupeleissa oma henki on vahan arvokkaampi kuin se parin sadan saasto. Oikeasti, olen varma etta yksi maailman vaarallisimmista asioista on meksikolainen mies ratin takana. Kuskeilla ei ole jaljella yhtaan tervetta jarkea (taalla on selkeasti macho-mentaliteetti myos teilla) ja kun siihen lisaa kammottavassa kunnossa olevat tiet niin luulen etta leivanpaahtimen kanssa kylpeminenkin on turvallisempaa.

Oaxacaan palaaminen oli kuin suuri luokkakokous; Hostal Pochonissa oli 90% ihmisista, joiden kanssa viime viikolla juhlimme Mayflowerissa, ja ne muutamat muutkin muistimme viime visiitilta. Matkaajat olivat juhlatunnelmissa ja se tarttui osaan meistakin... Itse vietin villin yon Oaxacan bussiasemalla Jennya odotellen. Lopulta Jenny -ja tuliaiset- saapuivat (meksikolaiseen tyyliin muutaman tunnin myohassa, mutta parempi myohaan kuin ei milloinkaan...). Soin itseni aamuyosta hirveaan sokerihumalaan (ah, pipareita, suklaata...) ja fiilistelin kotimaisen musiikin ja laatujournalismin (lue:Seiskan) parissa. Kiitos vaan kaikille jotka muistivat meita!

Tanaan vasymyksesta huolimatta raahauduttiin Monte Albanin raunioille, jotka talla kertaa olivat zapotek-intiaanien kasialaa. Vaikuttava muisto valtavasta kaupungista, vaikka hitaan kavelytahdin ja ajanpuutteen takia meilta jai varmasti paljon nakematta. Emme ole viela niin asiantuntijoita naissa alkuperaiskansa-asioissa etta osaisin hirveasti erotella zapotekejen ja mayojen arkkitektuuria, mutta mielenkiintoista oli joka tapauksessa. Zapotekit olivat ilmeisesti varsin vakivaltaista vakea, silla raunioilla sijaitsevassa museossa oli paljon paakalloja, luurankoja ja selostuksia erilaisista uhrauksista ja "laaketieteellisista kokeiluista". Oh well, onneksi espanjalaiset toivat "sivistyksen".

Mutta menen nyt kuittaamaan univelkoja, jollei hostellilla ole taas uudet kekkerit kaynnissa.