Heti alkuun kerailyera ennennakemattomia asioita, joita talla tourneella on tullut vastaan: Apina. Tukaani. Kummitussirkka. Meksikolainen natsi (viimeisimmalla bussimatkalla).

No, kuten olen jo aiemminkin todennut, on matkan mielenkiintoisen osuus nimenomaan matkustus. Jollei mitaan muuta niin talla reissulla on oppinut arvostamaan VR:aa. Taloudellisista syista valitsimme Oaxaca-Pto. Escondido-reitille 2.luokan yobussin, joka jo alkumetreilla paljastui huonoksi vedoksi (torakka istuimella ei voi luvata hyvaa). Poikkeuksellisesti kakkosluokan linjurilla perille paasy kestaisi melkein puolta vahemman kuin silla astetta laadukkaammalla kulkuneuvolla, silla 1. luokan bussit kayttavat turvallisuussyista eri tieta (uhkana ei pelkastaan ole selkapiita karmivassa kunnossa oleva vuoristotie ja vaaralliset rotkot vaan myos puskissa vaijyvat vallankumoukselliset, jotka tullittomilla teilla harrastavat ryostelya...). Tietoinen riski, mutta ei meita pari zapatistaa pelota -ne on kuitenkin jotain 160-senttisia speedygonzaleja, kylla tallanen ruisleivalla kasvatettu riuska tytto sellaset hoitelee. Etenkin, kun kyse oli kymmenien pesojen saastosta. "Suorin reitti" ei millaan muotoa ollut mutkattomin vaan koko kahdeksantuntinen kului kapeilla kaistoilla kaantyillessa. Jollei jyrkanteelta suistuminen pelottanut niin vahintaan hyllyilta putoilevat tavarat huolestuttivat (sain mm. Paulan vesipullon paalleni). Ei auttanut muuta kuin istua -uudet talvitakit paalla, silla oli bussi kuinka vaan viimeisen paalle remonttia vailla oleva muinaismuisto, on siella silti se jaadyttava ilmastointi- ja nauraa. Valilla tosin toivoi etta ne maantierosvot olisivat tulleet ja vieneet koko rotiskon mennessaan...

Aamulla uneton yo nosti tunteet pintaan ja pienen draaman jalkeen mina ja Siiri paadyttiin yoksi israelilaisten yllapitamaan "Shalom"-hostelliin, kun taas Paula tuli tanne Mayfloweriin, jonne mekin eilen aamulla suosiolla siirryimme. Nyt todistettiin se, ettei israelilaisista ole ehka hostellinpitajiksi; vessapaperista piti maksaa 2 pesoa (mita kiristysta) ja koko yon ympari taloa raikasi sellainen etnosavytteinen Euroviisu-humppa.

Olemme ehtineet tarkastaa jo nelja Puerto Escondidon rannoista ja vaikutuksen ovat tehneet. Isot aallot houkuttelevat surffaamaan, tosin amatooreina aloitetaan varmaan jossain rauhallisemmassa lahdessa jossa kukaan ei ole nakemassa meidan rapikointia... Kastauduin myos ensi kertaa Tyynessa valtameressa (en osaa juuri kertoa eroa Atlanttiin, mutta kivaa oli anyways).

Eli korvat on taynna hiekkaa ja kadet tarisee vielakin bussimatkan jaljilta, mutta muuten menee lujaa.